|
|||||
|
|
|||||
| Scanfinn Oy > Ajankohtaista: SCANFORMA | |||||
|
kuvassa vasemmalta oikealle Kati Posio, Hannes Vaht, Mikko Seppänen, Alina Huttunen, Elisa Mäkelä ja Mari Mäkelä.
SCANFORMA-muotoilukilpailun
Scanfinn Oy:n järjestämän SCANFORMA-muotoilukilpailun tulokset julkistettiin 4.9.2007 Helsingin Rakennustiedossa.
Ovi- ja ikkunahelojen rooli rakentamisessa on muuttunut vähän huomiota saaneista rakennusosista merkittäviksi toiminnallisuutta ja turvallisuutta lisääviksi sisustuselementeiksi, joihin halutaan panostaa entistä enemmän. Scanfinn Oy:n järjestämä SCANFORMA-muotoilukilpailu ovi- ja ikkunapainikesarjan muotoilusta uudistikin olemassa olevaa helojen muotokieltä nuorten muotoilijoiden suunnitelmissa. Kilpailussa suunniteltiin niin julkiseen kuin yksityiseen tilaan soveltuvat, muotoilultaan yhtenäiset ovi- ja ikkunapainikkeet pintakilpineen. Kilpailun tärkeänä arviointiperusteena oli löytää teolliseen tuotantoon sopivia muotoilutuotteita, joissa mm. innovatiivisuus, käytettävyys, ergonomia ja oivaltava muotoilu tukivat suomalaisen muotoilun sanomaa.
Jo kaksi vuotta sitten ideoituun, mutta vasta nyt toteutettuun kilpailuun kutsuttiin mukaan Taideteollisen korkeakoulun, Lapin yliopiston sekä Turun, Kymenlaakson, Hämeen, Lahden ja Savonia ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelijat. Kilpailuun ilmoittautui mukaan puolentoistasataa muotoilun opiskelijaa ryhmänä, pareina ja yksittäisinä suunnittelijoina kaikista mukaan kutsutuista oppilaitoksista.
Kilpailuohjelma laadittiin yhdessä Teollisuustaiteen Liitto Ornamon kanssa. Kilpailu käynnistyi helmikuun puolessa välissä ja kesti toukokuun puoleenväliin. Maaliskuussa järjestettiin sekä oppilaitoksissa että yrityksen tiloissa painikesuunnitteluinfot, jotka veti tuotepäällikkö Tapio Juujärvi. Niissä pureuduttiin mm. käytettäviin materiaaleihin, teknisiin ratkaisuihin ja suunnittelun rajoitteisiin. Tutustuttavana oli myös lukuisia painikemalleja. Opiskelijoiden suunnittelutyön avuksi oppilaitoksille annettiin olemassa olevan yhtenäisen Mira-sarjan painikkeet kilpineen. Osallistujilta saadun palautteen perusteella infot koettiin erittäin hyödyllisiksi tuotesarjan suunnittelun kannalta.
Valmiit työt tuomaristo arvioi toukokuun lopussa, mutta julkistaminen jätettiin kesän hiljaiselon jälkeiseen syksyyn. Arvovaltaisessa seitsemän hengen tuomaristossa töitä arvioivat sekä maahantuojan, ovi- ja ikkunateollisuuden, sisustamisen, arkkitehtuurin kuin muotoilun ammattilaiset sisustusarkkitehti (SIO) Seppo Koho, teollinen muotoilija (TKO) Pekka Harni, arkkitehti (SAFA) Santeri Lipasti, Avotakka-lehden toimittaja, sisustussuunnittelija (SI) Susanna Vento, suunnittelija, markkinointipäällikkö Leila Mäenpää Pihlavan Ovi Oy:stä, markkinointipäällikkö Taina Auvinen Fenestra Oy:stä sekä tuotepäällikkö Tapio Juujärvi Scanfinn Oy:stä.
Tuomaristo arvioi kilpailun tasoa hyväksi. Päällimmäisenä kilpailutöistä nousi esiin kilpailutöiden kulmikkuus. Valtavirrasta poikkeavia kilpailutöitä oli vähän. Moni työ oli hyvin toteutettu ja esitystapa oli laadukas, joskin joukossa oli myös pyydetystä poikkeavia esitysformaatteja. Kolme työtä jouduttiin hylkäämään joko puutteellisten dokumenttien tai puuttuvien suunnitelmien vuoksi. Suunnitteluinfoissa painotetut tekniset vaatimukset ja annetut mitoitukset eivät olleet siirtyneet kaikkien suunnitelmiin.
Julkistamistilaisuudessa arkkitehti Santeri Lipasti kertoi painikkeiden olevan niitä harvoja rakennusten ja ympäristön osia, joihin enää nykypäivänä kosketaan ja siksi tärkeitä kokemus- ja käyttöaistimusten lähteenä. Painike on kuin antenni, joka välittää tuntemuksen ovesta tai ikkunasta käyttäjälleen, totesi Lipasti ja jatkoi kuvaustaan vertaillen painikkeen kautta saatavia tuntemuseroja mm. raskaan tammisen ulko-oven, kevyen välioven ja metallioven välillä. - Hyvällä painikkeella ei voida tehdä hyvää ovea, mutta huonolla voidaan pilata hyvä ovi, tiivisti Lipasti näkemyksiään kuulijoille. Painikkeita Lipasti pitää arkkitehtuurille alisteisina ja haluaisi niiden muotoilun näkyvän ympäröivää arkkitehtuuria tukevassa roolissa.
Tilaisuudessa kuultiin myös HOPPE AG:n edustajan Peter Karlssonin esitys teollisesta painikemuotoilusta. Lisäksi tehtiin lyhyt kuvamatka vanhan ajan painikkeisiin, joissa osassa näkyi samaa muotokieltä kuin kilpailusuunnitelmissa. Julkistamisen päätteeksi yleisö ja kilpailijat pääsivät tutustumaan lähemmin voitokkaisiin suunnitelmiin ja neljästä työstä tehtyihin protomalleihin.
|
” SCANFORMA-muotoilukilpailu
vasemmalta oikealle Railo, Handle WithCare, e
Ansiokkaat suunnitelmat palkittiin seuraavasti: 1. palkinto NAKED, Mikko Seppänen Työn muotokieli on ajankohtainen ja omintakeinen. Yksinkertaisella, hienolla oivalluksella on ratkaistu kahvan liittyminen oveen. Kahva ja kilvet muodostavat selkeän ja puhdaslinjaisen työn, joka osoittaa tekijällä olevan vahva näkemys oman suunnittelunsa suunnasta ja pyrkimyksistä. Ensivilkaisulla mieleenpainuva idea, joka kestää mittasuhteiden variaatiot käyttötarkoituksen mukaan. Sopii sekä yksityiseen että julkiseen käyttöön.
Tekijällä on taito suunnitella tuotekokonaisuus ja ratkaista teknisiä ongelmia niin, että suhdemaailma ja visuaalinen kauneus säilyvät. Työn selkeä arkkitehtoninen, geometrinen muotoajatus näkyy läpi työn ja siirtyy selkeästi jokaiseen työn osa-alueeseen. Kahvan kulmikas muotoilu on vähäeleinen ja hienostunut. Kauniin pelkistettynä ja hienostuneena työ antaa tilaa arkkitehtuurille.
Selkeä, elegantti muotokieli, jossa eri osat sopusuhtaisia ja hienostuneita. Tyylikäs, siro ja ajaton. Materiaalin vaihdettavuus toimii hyvin ja tarjoaa paljon vaihtoehtoja. Miellyttävät kilvet ja nupit. Teknisesti huolellisesti toteutettu suunnitelma, joka tuotteena teollisesti toteutettavissa.
Vahvasti vaakasuuntainen, siro painike yhdessä hienostuneen yksinkertaisten peitelevyjen kanssa on toimiva yhdistelmä ja tämän ehdotuksen vahvuus. Vähäeleinen sarja muodostaa linjakkaan kokonaisuuden ja on harmoninen osa kodin ilmettä.
Ehdotus on vahvasti omaan ideaan luottaen tehty lähtökohdaltaan poikkeava työ, joka ilahduttaa uudenlaisella ja rohkealla muotoilullaan. Ehdotus, joka on enemmän koru kuin ovenpainike, mutta kertoo suunnittelijan olevan oikeilla jäljillä suunnittelutyössään. Korumaisuus ja art deco-vaikutteinen nostalginen muotokieli viestii 20–30-lukujen henkeä.
> Scanforma-muotoilukilpailu
|
|||
|
© Scanfinn Oy
|
|||||